lauantai 30. heinäkuuta 2011

Lomalla on mukavaa

Tää pakkaa nyt lapset, koiran, kamppeet, tuliaiset, itsensä ja langat autoon ja suuntaa kohti Itä-Suomea. Pariksi viikoksi lähdetään äipän luokse. Koneen otan mukaan, mutta yhteydet siellä on mitä on, joen saattaa olla melko hiljaista täällä.

torstai 28. heinäkuuta 2011

Lankaa, lisää lankaa


Kiitos kommenteistanne ja lukukerroista päätellen, kyllä joku ainakin käy lukemassa ;)



Viikko sitten kävimme kavereiden kanssa tallinnassa, karnaluxiin en heitä viitsinyt raahata, mutta isäntä lähti kanssani käymään sadamarketissa ja sieltähän tarttui mukaan nämä










  Tuossa aikaisemmin puhuin siitä ruususta jota kokeilin, 7 veikalla siitä tuli tämmöinen

Tänään kun pyörähdin safkiksella cittarissa, hipelsin sitä Novitan kukkakehikkoa, mutten ainakaan vielä sitä raaskinut ostaa. Tänään ei edes yhtään lankakerää tarttunut mukaan, hyvä minä =)




Tämä asia kuitenkin korjaantui töiden jälkeen. Kävin  eilen hipeloimässä tälläisiä ja tänään sitten neulomossa kyselin vinkkejä mitä voisin kyseisetä langasta tehdä. Sainkin Metkat:lta vinkin shaaliin joka vaikuttaa aika kivalta. Tänään sitten koukkasin työmatkalla nämä noutamaan. Pakkohan se oli kun halvalla sain =D






Tämä tekele pelastuu Sandran ansiosta, tästä tulee isona tämmöinen tai ainakin toivottavasti.


Myös kummitytölle olen neulomassa takkia... kaiken muun lisäksi =)

Minin kojelauta ei ole edistynyt yhtään, josko sitten loman loppu puoliskolla
Täytyy vielä tässä mainita, etten ole itse verhoillut noita minin penkkejä, suunnitellut miehen kanssa ja tuttava toteuttanut.

Vielä huominen pitäisi jaksaa töissä pakertaa ennen kauan odotetun kesäloman alkua, nyt vaan kaikki peukuttamaan, ettei tämän kesän aurinkoiset ja lämpimät kelit ole vielä ohi. Toisaalta jos vaan sataa, niin ainakin tekeleiden pitäisi edistyä ja loma on kuitenkin aina lomaa =D

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Tyynyt on valmiit!

Jes! Mä tein sen, mä sain ne vihdoin valmiiksi. Meinasi kyllä muutamaan otteeseen usko loppua tuon kirjailun kanssa. Ei ne kyllä mun normaali laatuvaatimusta täytä, mutta saavat nyt kelvata.
Tässä näytille, sohvan selkänojalla kuvattuna.


Muuten ihan ok, mutta nuo ympyrät ei kyllä ole ympyröitä nähneetkään =D

Tämmöiset ihanuudet oli postipoika (tai tyttö) postilaatikkoon tänään kantanut. Kasi koon otin jo kokeiluun, josko sitä peittoa tuonne autoon rupeaisi tässä vääntämään. Mallitilkun puikoille sain tehtyä, täytyy vähän laskeskella minkä verran noita silmiä tarvitaankaan. Tulee ihan omasta päästä tuo peitto, siihen ei mitään ihmeellistä ole kyllä tulossa... voi ei päähän päsähti just idea minkälaisen siitä vois tehdä... Ei Sansui ei, nyt ei lähdetä tälle linjalle ollenkaan! Tuli mieleeni jos tekisin britti lipun musta-harmaa-valkoisena... hmm jätetään hautumaan.


Kiitos viestistäsi Näpertelijä =) Tykkäisit sitten varmaan myös tuosta meidän pörisijästä, ikää hälle on kertynyt jo 41 vuotta =D  kiitos myös siitä ruusu vinkistä, yhden jo kokeilinkin, hauska tuli en vain vielä tiedä mihin sen laitan.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Asennettu

Tänään on saatu paljon aikaan!







Pahvit paikoilleen taakse ja uusi takapenkki paikoilleen.






Ovipahvit ja uudet etujakkarat paikoilleen




Aurinkolipat ennen...




 ja jälkeen.











Aurinkolipat tarvitsee vielä käydä kiinnittämässä. Seuraavaksi onkin sitten vuorossa kojelauta, siinä onkin isännällä enemmän hommaa. Nyt mittaristo on tuolla tuolla ratin takana ja kun sen kuuluisi olla keskellä. Täytyy rakentaa koko kojelauta uusiksi ja vetää sähköt uusiksi keskimittarille. Mulle jää vaan kojelaudan verhoilu, täytyy käydä ostamassa vähän ohutta superloonia, kankaat ja muut tarvikkeet onkin jo valmiina. Jatkossa rakennetaan myös takapenkin alle säilytystila, mutta sen valmistumiselle ei ole minkään näköistä suunnitelmaa. Tulevana talvena olisi tarkoitus maalata auto uusiksi jos taloudellinen tilanne sen vain sallii.


Tyynyt eivät vieläkään ole valmiit, ei edes pohjat... 
Josko siis niiden kimppuun nyt, onhan tässä vielä hetki aikaa pakertaa ennen nukkumaan menoa. Tosin oli kyllä tarkoitus vielä lähteä käymään jätskillä lasten kanssa... testaamaan miltä se tuntuu istua uusilla penkeillä =D

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Asennusta vaille valmista

Tämän päivän saavutuksiin kirjattakoon ovipahvien verhoilu =)



 Yksityiskohtaa...


Olipahan homma, mutta tulipahan tehtyä =) Huomenna päästään sitten asentamaan paikoilleen =)
Nyt sohvan nurkkaan neulomaan niitä tyynyjä... Saankohan niitä koskaan valmiiksi?!

Edistymistä

Tämän illan saavutus...
Takasosan verhoilu


Kuva ei kyllä tee ollenkaan oikeutta, täytyy kattoa josko huomenna sais otettua kuvan ulkona.

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Kurkistus

Tänään touhutaan toisen rakkaan harrastuksen parissa. Tässäpä teille kurkistus =)

Tästä lähdettiin...


Vähän mustaa kangasta ja hopealankaa...



Jatkoa seuraa kunhan edistytään =)

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Lisää toiveiden toteutumista

Tänään tuli Näkkäriltä postia =) Paljon ihania silmukkamerkkejä, kissan halaus kortti ja pieni balleriinakin meille tanssahteli. Ihania! Kiitos Näkkäri!
 
 
Välipalana kokeilin kirjanmerkkiä,  kun löysin hauskan langan Hong Kongista (siis siitä kaupasta) Menin käymään siellä muiden lankojen perässä, oli ilmoitus että 7 kerää akryylilankaa 10€. Ja tarviin tollasta vähän paksumpaa lankaa peittoon, siihen toiseen rakkaaseen harrastukseen liittyen =) Tyynyt ei vielä tosin ole valmiit. Tänään muuten kävin Ikeasta hakemassa ne täytteet valmiiksi.
 
Mistä ihmeestä mä saisin lisää aikaa tehdä näitä kaikkia keskeneräisiä valmiiksi?! Haluaisin kaikki mahdollisimman pian valmiiksi, mutta kun en vielä ole oppinut tekemään useampaa työtä samanaikaisesti. Kova on yritys, näistä kaikista ympärillä olevista aluista päätellen =D 
Äkkiseltään laskettuna 7 keskeneräistä joista 2 tuntuu olevan ikuisuusprojekteja. Nyt olisi taas kova hinku aloittaa kassin teko =P
Siskon revontuli on jo valmistunut ja luovutettu. Jotain siis onneksi myös valmistuu =)

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Toiveet toteutuu

Esitin tuolla Novitan toiveketjussa toiveen silmukkamerkeistä, kun olen aiemmin langanpätkillä kerroksia merkkaillut. Tänään oli postilaatikko kolahtanut, Loppa oli postia laittanut tulemaan, ihania silmukkamerkkejä ja niitä oli paljon! Kiitos tuhannesti! Kyllä nyt kelpaa kerroksia merkkailla vai mitäs olette mieltä?!  

Merkit on kuvattu keskeneräisten tyynyjen päällä =) Näissä pistetään meikäläisen taidot koetukselle, tarkoitus on silmukoita jäljitellen saada näihin aikaiseksi vielä kuvat. Ei siinä vielä mitään, mutta kun mä olen itse tehnyt sen kaavion, niin siinä kohtaa alkaa olemaan isoja kysymysmerkkejä siitä, mikä lopputulos tulee olemaan =D
Kuvio ei ole ihan helpoimmasta päästä (varsinkin kun se on mun päästä) tai siis on ihan oikea olemassa oleva logo, muttei mikään yksinkertainen. No nähtäväksi jää, nyt on vaan kova hinku saada nuo pohjat valmiiksi, että pääsee kokeilemaan miten akan käy... Ainiin munhan pitää käydä joku päivä hakemassa Ikeasta täytteetkin noihin. Sieltä saa halvalla (0,75€) pieniä (35x35) tyynyjä. Huomenna jos ehtisi käydä hakemassa langat vielä peittoon joka liittyy näihin tyynyihin =)
Olen tässä todennut, että työ haittaa mun harrastustoimintaa =D

Kiitos Drucilla kommentistasi, mua kyllä houkuttaa tuo edullinen setti ja sitten jatkossa sen täydentäminen.

Pähkäilyä

Haluaisin semmoiset vaihtopää pyöröt, siis näitä mitä on Knit prolla ja Addilla. Löysin tämmöiset jotka olisivat aivan minun väriä ja vielä edullisetkin, mutta mutta, onko nämä sitten mistään kotoisin? Ja saako näihin lisäosia? Käykö näihin muut Knit pron osat? Toisekseen ollaan kavereiden kanssa lähdössä tallinnaan parin viikon päästä, löytäisinkö sieltä edullisemmin? Ainakin Karnalux:in sivujen mukaan siellä olisi Addeja, mutta kyllähän nuo tulisi kalliimmiksi jos ostaisi 4 kaapelia ja päitä... Vieläkö muita vaihtoehtoja olisi? Mielelläni otan mielipiteitä ja vinkkejä vastaan =)

Jaah, kai se pitäisi töitä vielä jaksaa... Tämmöinen mielessä pyörivä asia vain piti pois päästä saada, tai ainakin yrittää. Vielä 13 työherätystä ennen lomaa =P jaksaa jaksaa... yrittää ainakin.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Voitin!

Lilan järjestämässä arvonnassa osui onni kohdalleni ja voitin kesäkassin! Kiitos Lila aivan mielettömän ihanasta paketista! Kaikkea kivaa kassista löytyi, silmukka merkkejä ihanassa hello kitty rasiassa ja namiakin oli mukaan laitettu tässäpä teille ihailtavaksi 

lähihistoriassa valmistuneita tekeleitä, ensimmäinen lähti anopille, lankana Novitan Pretty baby, tuli mukavan kevyt huivi


Tämän ihanuuden tein ihan itselleni =)


Tämä taasen oli työkaverini toivomuksesta hänelle tehty


Tällä hetkellä työn alla ainakin, niiden kaikkien ikuisuusprojektien lisäksi, siskolle jo kertaalleen tehty revontuli, jonka sitten purin kun oli liian pieni, itselle kesäpaita, virkattu takki, ja toiseen rakkaaseen harrastukseen liittyen tyynyt =) Näistä sitten myöhemmin lisää.

Tästä se lähtee...

Päätin nyt sitten perustaa tännekin oman blogini, novitan sivuilta löytyy samalla nimellä myös ( joo, todella mielikuvituksetonta =D ) nähtäväksi jää mikä sen blogin kohtalo tulee olemaan.

Toivon, että viihdytte supinoitteni seurassa ja jätätte jälkiä käynneistänne =)

-Sansui-